Kaavoitus voi edistää tai hankaloittaa maaseudun kehittämistä

Suomen pinta-alasta rakennettua maapinta-alaa on vain 4,4 prosenttia ja loput maaseutua tai maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Suurin osa Suomesta on siis maa- ja metsätalousministeriön toimialan piirissä. - Olemme "areaaliministeriö" ja meillä on vastuullinen asema osallistua kaavahankkeisiin oman sektorimme viranomaisena, sanoo maa- ja metsätalousministeriön yliarkkitehti Raija Seppänen.

Kuva: Maanmittauslaitos 

Varsinaisia kaavoitusviranomaisia ovat ympäristöhallinto, maakuntien liitot ja kunnat. Seppäsen mukaan maa- ja metsätalousministeriön tehtävänä on tuoda kaavaprosesseihin erityisesti maaseudun ja maaseutuelinkeinojen kehittämisen sekä uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käytön näkökulmaa ja katsoa, ettei tätä kaavaratkaisuilla vaikeutettaisi.

Kaavoituksessa on kyse pitkävaikutteisista linjauksista. - Hallintomme valmiudet ottaa kantaa ja osallistua maankäytön ohjausprosesseihin ovat toistaiseksi aika vaatimattomat. Linjausten tekemiseen ja kaavoituksen ohjaamiseen maaseudulla tarvitaan strategioita, systemaattista kouluttamista ja siitä syntyvää osaamista sekä aikaa osallistua prosessisen keskeisiin vaiheisiin, sanoo Seppänen.

Maa- ja metsätalousministeriön valmisteluvastuulla ovat monet keskeiset maaseutuun vaikuttavat säädökset. Seppänen toteaa, että maaseudun toimintojen sopeuttaminen monien säädösten asettamiin raameihin ei ole aina helppoa - saati sitten toimivaa.

Ennakointia ja tietoa tarvitaan

- Ministeriöllä on halutessaan mahdollisuus olla johtava suunnannäyttäjä maaseudun maankäyttöasioissa. Näkemykset, valinnat ja ratkaisut pitää kuitenkin osata perustella muille toimijoille. Nyt olemme suunnannäyttäjän sijasta turhan usein altavastaajan asemassa, sanoo Seppänen.

Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä ja maaseudun elinkeinotoimintaa ohjatessaan ministeriön olisi pystyttävä katsomaan tulevaisuuteen ja arvioimaan luonnonvarojen käytön eri vaihtoehtojen pitkän aikavälin vaikutuksia. Sekä kehittämiseen että rajoitusten asettamiseen tarvitaan strategioita ja tasapainotusta monen eri tahon ja näkemyksen kanssa.

Seppänen arvelee, että mitä paremmin ministeriössä osastot, yksiköt ja yksittäiset virkamiehet tuntevat hallinnon laajaa tehtäväkenttää ja sen toimintaympäristöä, sitä enemmän on mahdollisuuksia uudenlaiseen yhteistoimintaan ja ennakointiin maaseutuasioissa.
 - Suomen kokoisessa maassa alueelliset erot ovat suuria, maaseutu erilaista ja se kehittyy eri tavoin eri osissa Suomea. Helppoa, yhtä ainoaa sapluunaa ei nykymaailmassa ole enää tarjolla, Seppänen toteaa.

Maa- ja metsätalousministeriön tulisi tarjota kaavoitusviranomaisille ja konsulteille koulutusta ja informaatiota maaseutuelinkeinojen tarpeista ja luonnonvara-alasta. Tämä on olennaista, jotta viranomaiset osaisivat toimia linjausten ja tavoitteiden mukaisesti.

-Metsä- ja maatalousalan toimintaa ohjaavat säädökset velvoittavat ottamaan toiminnassa huomioon niin monimuotoisuuden kuin maisemankin, eikä niitä ole syytä enää kaavalla yrittää varmistaa, huomauttaa Seppänen. Tieto voisi vähentää myös kaavoittamista "varmuuden vuoksi". Turhat määräykset synnyttävät ristiriitoja siitä, minkä lain nojalla alueella saa toimia.

Maakuntakaavan merkinnät voivat johtaa kuntakaavoissa annettaviin eriasteisiin rajoituksiin. Yleiskaavassa voidaan maa- ja metsätalousalueiksi jäävillekin alueille määrätä "ekologisia käytäviä", "hiljaisia alueita" tai määrätä niille toimenpiderajoitus. Silloin jokaiseen metsänhoidolliseen toimenpiteeseen joutuu hakemaan kunnasta luvan. Jokainen lupa maksaa, ja hoitotoimenpide saatetaan myös evätä.

Kaavoituksessa eri näkemyksiä ja ristiriitoja sovitellaan

Seppänen mainitsee muuttuvan toimintaympäristön olevan tämän hetken suurimpia haasteita maankäyttöä suunniteltaessa. Olennainen osa kuntien ja maakuntien liittojen kaavatyötä on erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen. Myös isot ympäristökysymykset puhuttavat.

Kaavoituksessa ja rakentamisen ohjauksessa suositaan nyt keskittämistä eli "eheyttämistä".  Tässä suuntauksessa on hyviäkin puolia, mutta toisasia on, että "asuminen ei yksin elätä". Muutoksia tapahtuu ja työpaikat voivat yllättäen karata kauaskin. Yhä useamman on omatoimisesti tehtävä oma työpaikkansa.

Maaseutualueet ja uusiutuvat luonnonvarat tarjoavat tulevaisuudessakin elinkeinoja ja työpaikkoja. Seppäsen mukaan on kansantaloudellisestikin välttämätöntä, että kaavoituksella ei pyritä etukäteen asettamaan ehtoja sellaiselle toiminnalle, mitä ei vielä ole mahdollisesti keksittykään. Selvälle rakentamiselle ovat säännöt olemassa. Siinäkin ohjauksessa tarvitaan maalaisjärkeä.  Maaseudulla toimitaan usein verkostomaisissa rakenteissa; useimmat elinkeinot tarvitsevat paljon tilaa, mutta se ei merkitse, etteivätkö ne voisi hyödyntää toisiaan.

Kansalaisten ja kuluttajien asenteet näyttävät muuttuvan. Vähemmistö suomalaisista asuu enää maaseudulla ja taajamien läheisyys voi tuoda maataloustuotannolle ennakoimattomia hankaluuksia.

- Ihmiset saattavat pelätä kotieläintilan toiminnan vaikutuksia omaan asumiseen, kuten maatalouskoneista aiheutuvia ääniä ja ajotien likaantumista tai hajuja ja valittavat uudesta investoinnista "varmuuden vuoksi". Tällaisissa tilanteissa yhteensovittamisen merkitys korostuu. Ministeriö rahoittaa parhaillaan tutkimushanketta, jossa selvitetään kotieläintilan hajujen leviämistä ja vähentämistä ympäröiville alueille, Seppänen kertoo.

Laajoissa hankkeissa pohditaan maankäyttöä

Tänä vuonna eri ministeriöissä on käynnissä useita kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen vaikuttavia hankkeita. Seppänen on mukana arvioimassa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuutta maa- ja metsätaloushallinnon kannalta. Monet maaseutua koskevat kaavaratkaisut osoittavat, että kaavoitusta tarvitaan tiiviin yhdyskuntarakentamisen ohjaukseen, mutta uusiutuvien luonnonvarojen käytön ja hoidon ohjaamiseen pitää kehittää muita ohjausvälineitä ja ratkaisuja.

Valmistumassa olevassa Suomen ensimmäisessä kulttuuriympäristöstrategiatyössä pyritään vaalimaan ihmisen luomaa ja muovaamaa ympäristöä, koski se sitten taajamien rakennusperintöä tai peltojen ja kylien alueita.
-Työn aikana tuli esiin, miten monilla olisi halu säilyttää maaseutu eräänlaisena idyllinä huolimatta siitä, että muu maailma on kovastikin muuttumassa, toteaa Seppänen.

Käynnissä on myös ympäristönsuojelulain uudistus, jossa maa- ja metsätalousministeriö pitää tärkeänä uudistaa esimerkiksi kotieläinsuojien lupamenettelyjä. Nykyisellään yli vuoden kestävät käsittelyajat hidastavat kotieläinrakennusinvestointien käynnistämistä ja nostavat rakentamisen kustannuksia. Ympäristöministeriö laatii yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa Suomen alueidenkäytön kehityskuvan, jossa puolestaan hahmotellaan maan kokoisessa mittakaavassa Suomen aluerakenteen ja liikenteen tulevaisuuden kehitystä.

- Maaseutualueiden ja tiiviimmän yhdyskuntarakenteen yhteensovitustarpeet ovat moninaisia. Maa- ja metsätalousministeriön haasteena on pitää omat strategiansa ja ohjausvälineensä ajan tasalla ja tarjota yhteiskunnalliseen keskusteluun tulevaisuuden ratkaisuja, sanoo Seppänen.

Teksti: Tiina Ervasti