Suomen perustuslain (731/1999) 3 §:ssä säädetään valtiollisten tehtävien jaosta. Näitä tehtäviä ovat lainsäädäntövalta, hallitusvalta sekä tuomiovalta. Vallan kolmijako-opin mukaan nämä kolme vallankäytön muotoa on jaettu eri tahoille. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, hallitusvaltaa tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto ja tuomiovaltaa riippumattomat tuomioistuimet. Toki on todettava, että esimerkiksi toimeenpanolla on myös lainsäädäntövaltaa, sillä eduskunnan säätämässä laissa sille voidaan tällaista valtaa säätää.
Vallan kolmijako-opin ajatuksena on hajauttaa vallankäyttöä eri tahoille. Kysymys on lähtökohtaisesti siitä, että jokainen taho huolehtii omasta tehtävästään eikä puutu toisen tehtäviin. Jos puuttuu, siitä voi vaikkapa ylin laillisuusvalvoja – oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies – näpäyttää. Ja on näpäyttänytkin.
Vallan kolmijako-oppiin kuuluu, ettei esimerkiksi lainsäädäntövaltaa ja hallitusvaltaa käyttävät tahot puutu riippumattomien tuomioistuinten toimintaan. Nämä ovat velvollisia tuomiovaltaa käyttäessään noudattamaan ainoastaan voimassa olevaa oikeutta. Esimerkiksi lainsäätäjä ei voi ”ojentaa” tuomioistuinta siitä, että tämä tuomitsee sen näkemyksen mukaan liian lieviä rangaistuksia, ja vaatia ankarampia rangaistuksia. Tuomioistuin on rangaistuksia tuomitessaan sidottu noudattamaan rikoksesta laissa säädettyä rangaistusasteikkoa. Esimerkiksi eläinsuojelurikoksen rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta (RL 17:14). Tuomioistuin voi poiketa rangaistusasteikosta vain siltä osin kuin siitä rikoslaissa säädetään. Rangaistusta määrätessään tuomioistuin on siis sidottu ainoastaan voimassa olevaan oikeuteen ja voi sen puitteissa käyttää harkintavaltaansa.
Tuomioistuimet päättävät tuomioista itsenäisesti rangastusasteikon mukaan
Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä ei siis voida puuttua siihen, miten riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaansa ja vaatia kovempia rangaistuksia. Lainsäätäjä ei voi näin toimia. Lainsäätäjä voi vaikuttaa tuomioistuimen toimintaan rangaistuksen mittaamisessa ainoastaan siten, että se säätää rangaistusasteikosta toisin. Lisäksi lainsäätäjä voi toki säätää törkeysasteiltaan eri rikoksista.
Eläinsuojelurikoksia uudistettiin laajemmin maaliskuun alussa 2011 voimaan tulleilla rikoslain 17 luvun muutoksilla. Eläinsuojelurikkomuksen (eläinsuojelulain 54 §), eläinsuojelurikoksen (rikoslain 17 luvun 14 §) ja lievän eläinsuojelurikoksen (rikoslain 17 luvun 15 §) lisäksi uutena rikoksena säädettiin tuolloin törkeästä eläinsuojelurikoksesta (rikoslain 17 luvun 14 a §). Törkeästä tekomuodosta säätämistä perusteltiin aikoinaan keinona ohjata oikeuskäytäntöä arvioimaan erityisen törkeitä tekoja moitittavimmiksi ja mittaamaan teoista niiden moitittavuuteen nähden oikeasuhteinen rangaistus (Oikeusministeriön työryhmämietintö 2009:8: Eläinsuojelurikosten seuraamuksien tehostaminen).
Törkeän eläinsuojelurikoksen rangaistusasteikkona on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Rangaistusasteikko on rikoslain kokonaisuudistuksessa vakiintuneesti omaksutun törkeän tekomuodon rangaistusasteikon mukainen ottaen huomioon eläinsuojelurikoksen rangaistusasteikko.
Olen käsitellyt vuoden 2011 eläinsuojelurikosuudistusta useammassa blogikirjoituksessani (yksi on vielä tulossa). Lisäksi voit lukea ajatuksiani eläinsuojelurikoksista ja rangaistuksista aihetta käsittelevästä kirjoituksestani.
Teksti ja kuva: Minna Ruotsalo, OTM
Lue kirjoittajan Elukkajuristi-blogia ja seuraa Twitterissä elukkalakiuutisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti