Pienuus on Suomen vahvuus ruuan jäljitettävyystyössä

Pitkät, maiden ja maanosien rajojen ylittävät ruuan tuotantoketjut vaikeuttavat elintarvikkeiden alkuperän selvittämistä. Farmarissa Luonnonvarat-osastolla keskusteltiin lauantaina ruuan jäljitettävyydestä ja alkuperästä.

Suomessa kuluttajilla ja tuottajilla on yhteinen tahto saada
tieto siitä, mistä ruoka tulee, totesivat asiantuntijat.

Paljon on tehtävää ruuan alkuperätyössä, toteaa europarlamentaarikko Nils Torvalds. – Mielestäni kuluttajan pitäisi saada tietää elintarvikkeista niiden raaka-aineiden alkuperä ja esimerkiksi myös tuotantotapa ja kaikki raaka-aineet.

Samaa mieltä on Maataloustuottajain Keskusliiton erityisasiantuntija Paula Viertola. Hän lisää, että kuluttajan oikeuden lisäksi myös suomalaisilla tuottajille on halu saada tieto kuluttajille.

Eläintautien torjuntayhdistyksen ETT ry:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi vertaa Suomen tilannetta Euroopan suurten maatalousmaiden lihantuotantotapaan: - Tuotanto on usein hajallaan niin, että lihaeläimen kasvatusmaa voi olla toinen kuin maa, jossa se teurastetaan. Suomessa tilanne on täysin toinen.

Koko EU:n alueella on lainsäädäntöön kirjattu vaatimus siitä, että ruuan alkuperää on tunnettava ”yksi askel taakse, yksi eteen” –periaatteella. Ylitarkastaja Petri Koskela maa- ja metsätalousministeriöstä painottaa, että hallinto tukee rahoittamalla jäljitettävyystyötä, mutta kehityshankkeet ovat elinkeinosta lähteviä. Näin on ollut koko Suomen EU-jäsenyyden ajan.

Pienuus on Suomen ehdoton vahvuus jäljitettävyystyössä. Vaikka aina on parantamistakin, on jo tullut vahvasti osoitettua, että kun kaikki ruokaketjun toimijat tuntevat toisensa, yhteistyö toimii.

Teksti ja kuva Kati Leppälahti