torstai 28. elokuuta 2014

Kaikki kotiinpäin



Vaikka kotimaisuus ohjaa merkittävästi ostopäätöksiä suurella osalla suomalaisia yleensäkin, korostuu sen merkitys vahvasti juuri nyt, kun Venäjä on kieltänyt joidenkin elintarvikkeiden maahantuonnin EU:sta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta ja Norjasta.

Kuva MMM arkisto/Johanna Sorila
"Osta kotimaista, suosi suomalaista, sillä se kaikki on kotiinpäin" -kampanjointi on ainakin meidän keski-ikäisten muistissa hyvin. Kaikki kotiinpäin -ajattelu on ajankohtaista taas, nimenomaan suomalaisten työpaikkojen säilymisen kannalta.

Eri laskelmien mukaan voimme kuluttajina vaikuttaa pieneltä tuntuvilla päätöksillä todella paljon. Päivittäisillä valinnoillamme on merkitystä esimerkiksi ruokakaupassa; poimimmeko ostoskoriin kotimaisen tuotteen vai tuontitavaraa?

Hamstraus ei lisää kotimaisen ruuan arvostusta

Eviran päätös sallia venäjänkielisissä pakkauksissa olevien tuotteiden myynti Suomessa on saanut ansaitusti kiitosta. Myynnin aiheuttama hamstraus ei kuitenkaan mielestäni lisää kotimaisen ruoan tuotannon ja sen tekijöiden arvostusta ja herättää kysymyksiä tässä yltäkylläisyyden maassa.

Ymmärrän hyvin, että "Putin-voit ja -juustot" ovat haluttuja erikoisuuksia pakkausten vuoksi, mutta eikö kiinnostusta olisi ollut myös normaaleilla hinnoilla? Myyntiaikaa olisi tuotteiden päiväyksissä riittänyt, joten sen vuoksi alehinnat eivät olleet perusteltuja.

Maidontuotantoketju suurin kärsijä

On selvää, että suomalaiseen maidontuotantoketjuun Venäjän tuontikielto vaikuttaa paljon. Kyse on työpaikoista jalostavassa teollisuudessa ja maatilojen toimeentulosta. Maitotila saa palkkansa maitolitrojen tilityksestä, johon viennin loppuminen vaikuttaa varmasti.

Toivottavasti saamme pientä aurinkoa laktoosittomien tuotteiden viennin avautumisella. Suomi on laktoosittomien maitovalmisteiden uranuurtaja maailmassa – meidän suomalaistenkin kuluttajien suureksi avuksi.

Kieltoaika tuskin lyhenee

Vientikielto on annettu vuodeksi. Aiemmista kansainvälisen ruokapolitiikan kokemuksista oppineena en usko, että sitä saadaan neuvotteluilla lyhennettyä. Joitakin yksittäisiä tuotteita kieltolistalta saatetaan vielä poistaa.

Suomalaiset yritykset etsivät vaihtoehtoisia markkinoita muiden eurooppalaisten kilpailijoiden tavoin. Samalla kun kuluttajat toivottavasti suosivat kotimaista, on viranomaisten tehtävä kaikki mahdollinen vientiyrityksiä auttaakseen.

Työtä tehdään Kiinan markkinoiden avaamiseksi

Useissa maissa vienti on riippuvainen viranomaisten kesken sovituista ehdoista ja todistuksista muun muassa eläintauteihin ja hygieniavaatimuksiin liittyen. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Kiinan markkinat.

Maa- ja metsätalousministeriö ja Evira tekevät kaikkensa saadakseen muun muassa Kiinan markkinat avattua nykyistä laajemmiksi.

Teksti: Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö, maa- ja metsätalousministeriö

1 kommentti:

  1. Mielestäni meijerituotteiden nimeäminen mediassa hauskasti Putinin mukaan on karhunpalvelus pakotepolitiikalle. Kansa, joka tätä halpaa juustoa ja voita hamstraa, muodostaa nyt idän diktaattorista helposti mielikuvan mukavana heppuna, jonka ansiosta saamme halpoja elintarvikkeita kaupan hyllylle. Venäjänkielisen tekstin tilalle olisi pitänyt teipata varoitustarra:"Tuotteen ostaminen saattaa aiheuttaa Venäjä-myönteisyyttä".

    VastaaPoista