Elintarvikkeiden Fineli-tietokantaa päivitetään

Elintarvikkeiden koostumus- ja ravintoainesisältötietoja tarvitaan väestöryhmien ravitsemustilan ja ravitsemussuositusten toteutumisen tutkimuksiin sekä elintarvikkeiden toksikologisten ja ravitsemuksellisten riskien arvioimiseen. Elintarviketeollisuus ja -kauppa hyödyntävät Fineli-tietokannan elintarvikkeiden koostumustietoja sekä pakkausmerkintöjen laatimisessa että elintarviketutkimuksessa ja tuotekehittelyssä. Mikäli ajantasaista ja yleisessä käytössä olevaa koostumustietokantaa ei ole, toimijoille aiheutuu lisäkustannuksia, jotka korostuvat pienillä yrittäjillä.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Ravitsemustietojen laadun varmistaminen elintarvikeketjussa -hankkeessa keskityttiin lihan sisältämän natriumin määrittämiseen, tärkeimpien jodin lähteiden analysoimiseen, ravintokuidun määrittämiseen tärkeimmistä viljalaaduista sekä muutamasta käytetyimmästä vihanneksesta ja hedelmästä sekä tärkeimpien ruokakalojemme ravintosisältöön. Näytteet hankittiin ostamalla kuluttajien tapaan elintarvikkeet ruokakaupoista.

Uusi menetelmä suolapitoisuuden arvioimiseksi

Elintarviketietoasetuksen (EU) N:o 1169/2011 myötä suolapitoisuus tulee pakolliseksi pakkausmerkinnäksi lähes kaikkiin elintarvikepakkauksiin. Uusi, elintarviketietoasetuksen mukainen suolamerkintä poikkeaa vanhasta ruokasuolamerkinnästä. Uuden asetuksen mukainen suolamerkintä perustuu natriumin kokonaismäärään, joka kerrotaan luvulla 2,5 suolapitoisuudeksi muutettaessa. Uuden asetuksen mukaiset merkinnät tulee olla suolamerkinnän osalta elintarvikepakkauksissa viimeistään 2016, joidenkin tuotteiden osalta jo 2014.

Merkintöjen laatimisessa tarvittavat tiedot elintarvikeraaka-aineiden natriumpitoisuuksista THL:n ylläpitämässä elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineli:ssä ovat osin vanhentuneita tai puuttuvat kokonaan. Hankkeen aikana kehitettiin ja käyttöönotettiin menetelmä natriumin analysoimiseksi lihasta ja lihatuotteista. Lihanäytteinä oli sekä sian-, naudan- että siipikarjan lihaa. Tulokset tarkentavat nykyisiä osin laskennallisiin tietoihin perustuvia pitoisuuksia Fineli-tietokannassa ja mahdollistavat tarkemman suolapitoisuuden laskennan pakkausmerkintöihin.

Jodia maidosta ja kananmunista

Lisääntynyt valmisruuan kulutus sekä muuttuneet säädökset rehujen jodipitoisuudesta ovat herättäneet huolta suomalaisten riittävästä jodin saannista. Jodioidun ruokasuolan lisäksi tärkeimpiä jodinlähteitä ovat maito ja kananmunat, joiden jodi on osin peräisin eläinten ruokinnasta. Hankkeessa kehitettiin mittausmenetelmä ja analysoitiin jodipitoisuus maidoista ja kananmunista.

Kymmenen maitonäytteen joukossa oli tavallisten maitojen lisäksi laktoosittomia, vähälaktoosisia, iskukuumennettuja ja homogenoimattomia maitojuomia sekä luomumaitoja. Näytteistä mitatut jodipitoisuudet eivät eronneet merkittävästi toisistaan. Jodin suositeltu päiväsaanti on 150 μg.

Syksyllä lypsettyjen maitojen jodipitoisuudet ovat 140–160 μg/kg. Luomu-kevytmaidossa oli hieman enemmän jodia, 184 μg/kg.

Kananmunista analysoitiin erikseen keltuaisen ja valkuaisen sekä koko munan jodipitoisuus. Mittausten perusteella kananmunien jodi on pääasiallisesti keltuaisessa. Kokonaisten kananmunien jodipitoisuus oli 400 μg/kg ja keltuaisessa 1 100 μg/kg. Näin ollen 60 g painavassa kananmunassa on jodia noin 25 μg. Omega-munan jodipitoisuus oli hieman pienempi kuin ns. normaalin kananmunan.

Tarkempaa tietoa ravintokuiduista

Ravintokuidun määritelmä on tarkentunut, ja nykyisin ravintokuiduksi luokitellaan hiilihydraattipolymeerien lisäksi myös oligosakkaridit. Tämän vuoksi on kehitetty uusia tarkempia analyysimenetelmiä, joilla onnistuu kaikkien ravintokuiduksi luokiteltavien komponenttien analysoiminen.

Evirassa on otettu käyttöön uusi menetelmä, jolla voidaan määrittää veteen liukenematon ja vesiliukoinen pitkäketjuinen ravintokuitu sekä pienikokoiset oligosakkaridit. Näistä kolmesta fraktiosta koostuu kokonaisravintokuitu. Menetelmällä on tähän mennessä analysoitu vehnäjauhoa (neljä eri karkeutta), ruisjauhoa, kaurahiutaleita, omenaa, porkkanaa ja tomaattia.

Toistaiseksi saadut tulokset eroavat aikaisemmin Finelissä julkaistuista kokonaisravintokuitupitoisuuksista useimmissa tapauksissa vain vähän, mutta uudet tulokset antavat tarkkaa ja yksityiskohtaista tietoa kuitufraktioiden osuuksista ja näin tarkentavat ja lisäävät merkittävästi Finelin julkaisemia ravintokuitutuloksia.

Nyt tutkituista elintarvikkeista erityisesti ruisjauhon kokonaisravintokuitupitoisuus on selvästi aikaisemmin analysoitua suurempi. Ruisjauho sisältää huomattavan määrän oligosakkarideja, joita ei ole aikaisemmin pidetty osana ravintokuitua.

Ravintokuitu huomioidaan nykyisin energiasisällön laskemisessa, koska suolistobakteerit fermentoivat ravintokuitua, minkä lasketaan tuottavan energiaa 2 kcal/g. Ravintokuidun ilmoittaminen ei ole elintarviketietoasetuksen mukaan pakollista, mutta ravintoarvoilmoitusta voidaan sillä täydentää. Ravintokuidun saantisuositus päivässä on naisilla vähintään 25 g ja miehillä 35 g.

Kaloissa paljon omega-3-rasvahappoja

Hankkeessa lohesta, kirjolohesta ja silakasta analysoitiin rasva-, proteiini-, kosteus-, tuhka- ja rasvahappokoostumus sekä kivennäis- ja hivenainepitoisuuksia. Sekä lohi että kirjolohi sisälsivät merkittävästi pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja eli ne ovat hyvien rasvahappojen lähteitä. Myös silakka sisälsi paljon omega-3-rasvahappoja, etenkin rasvaisempi syyssilakka. Lohi oli keskimäärin rasvaisempaa kuin kirjolohi, kun taas proteiinipitoisuudessa ei ollut eroa.

Edellä esitetyt tulokset päivittävät tietämystä kyseisten elintarvikkeiden koostumuksesta. Tuloksista on hyötyä riskinarvioinnille ja Fineli-tietokannan kautta laajalle ryhmälle aina kuluttajista elintarviketeollisuuteen ja ravitsemussuunnittelusta tieteelliseen tutkimukseen ja pakkausmerkintöihin.

Teksti: Tiina Putkonen, erikoistutkija, Evira
Kuvat: MMM:n kuva-arkisto