Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. syyskuuta 2014

Maatalouskomissaari ymmärsi Suomen tarpeita

Maatalouskomissaari Dacian Cioloş totesi, että Suomi ja Baltian maat ovat kärsineet selvästi muita maita enemmän Venäjän pakotteista. Maatalouskomissaari vieraili Suomessa viime perjantaina. Hän keskusteli pakotetilanteesta pääministeri Alexander Stubbin, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon sekä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan ja maataloustuottajien edustajien kanssa. 
Komissaari Cioloş (keskellä) tapasi eduskunnassa pääministeri Stubbin ja ministeri Orpon

Cioloş totesi, että maitosektori on kärsinyt tuontikiellosta eniten ja että sitä on tuettu kahdella tavalla. Maitosektorilla julkisen intervention voimassaoloaikaa pidennettiin ja rasvattomalle maitojauheelle, juustoille sekä voille avattiin yksityinen varastointituki. Näillä EU:n normaalin markkinapolitiikan keinoilla pyritään Cioloksen mukaan tukemaan markkinoita.

Eurooppalaistuotteille etsitään uusia markkinoita

Cioloksen mukaan tilanteesta eniten kärsineiden maiden tuottajille harkitaan markkinatoimien lisäksi myös kohdennettua tukea. Cioloş vierailikin viime viikolla Suomen lisäksi Latviassa ja edellisellä viikolla Liettuassa tapaamassa viljelijöitä ja neuvottelemassa suorista viljelijäkompensaatioista.

Ministeri  Petteri Orpo, komissaari Dacian Cioloş ja komissaarin tiedottaja Roger Waite



Komissio pohtii vielä mahdollisen lisätuen määrää tuontikiellosta kärsineille valtioille. Tuki riippuu käytettävissä olevista määrärahoista sekä arvioinnista, joka perustuu kyseisten maiden Venäjän viennin määrään ja tuontikiellon vaikutukseen maiden kauppaan.

Korvaukset pitää sovittaa valtiovarainministerien sekä EU-parlamentin valmistelemaan EU:n ensi vuoden budjettiin, ja mahdollinen päätös lisätuista tulee todennäköisesti seuraavien kuukausien aikana.
Cioloksen mukaan nyt pohdittavat tukitoimet ovat ennen kaikkea lyhytaikaisia, mutta pakotteiden jatkuessa on etsittävä korvaavia markkinoita. Cioloş sanoi, että Venäjän tuontikiellolla on ollut negatiivisia vaikutuksia eurooppalaisille viljelijöille ja erityisesti venäläisille kuluttajille.

–  Uusien markkinoiden löytäminen on aikaa vievää ja se riippuu myös hintojen kehityksestä, toteaa komissaari Cioloş.

Komissaari toi myös esille, että EU:n ulkopuolelle suunnattuja menekinedistämisohjelmia maataloustuotteille on jo toteutettu ja suunnitelmissa on lisätä niiden rahoitusta. Eurooppalaiset tuotteet ovat Cioloksen mukaan kilpailukykyisiä kansainvälisill­ä markkinoilla ja niillä on hyvä imago.

Kansallisille tukimuodoille annetaan mahdollisuus

Tilaisuudessa komissaari Dacian Cioloş rohkaisi jäsenmaita myös kansallisiin tukitoimiin. Kansalliset tuet ilmoitetaan komissiolle, jossa ne myös hyväksytään valtiontukimenettelyssä.

Ministeri Petteri Orpon mukaan Suomen hallituksen päättämät 20 miljoonan euron korvaukset Venäjän tuontikielloista kärsineille tuottajille ovat jatkovalmistelussa. Tällä hetkellä selvitetään, miten rahat voidaan maksaa mahdollisimman nopeasti tuottajille ja suunnata parhaiten vaikuttavalla tavalla.

Teksti ja alempi kuva: Henna Väyrynen, viestintäharjoittelija, maa- ja metsätalousministeriö
Ylempi kuva: Hanne Salonen, kuva-amanuenssi, Eduskunnan kirjasto



tiistai 24. kesäkuuta 2014

Siipikarjan lantaa saa polttaa tilatason laitoksissa

Euroopan unionin lannanpolttoa koskeva lainsäädäntö on muuttumassa siten, että siipikarjan lannan käyttö polttoaineena tulee mahdolliseksi suurehkoissa tilatason polttolaitoksissa heinäkuun puolivälistä alkaen.

Eläimistä saatavia sivutuotteita koskeva EU:n asetus muuttuu siten, että se sisältää siipikarjan lannan käyttöä polttoaineena koskevat vaatimukset. Muutoksen jälkeen siipikarjan lantaa polttoaineena käyttävät tilatason laitokset voidaan hyväksyä sivutuoteasetuksen nojalla, eikä niiden tarvitse täyttää EU:n jätteenpolttoa koskevia vaatimuksia. 

Käytännössä muutos tarkoittaa, että laitoksilta ei vaadita vaativia jatkuvatoimisia emissiomittauksia. Helpotuksesta huolimatta siipikarjan lannan polttoa koskevat vaatimukset ovat edelleen kireät.  Poltto-olosuhteita ja savukaasujen puhdistamista koskevat vaatimukset ovat jätteenpolton vastaavien vaatimusten tasolla.

Siipikarjan lantaa voi polttaa maatilalla polttolaitoksessa, jonka nimellinen kokonaislämpöteho on enintään viisi megawattia. Lisäksi lannan tulee olla peräisin samalta maatilalta, jossa polttolaitos sijaitsee. Tilojen väliset yhteispolttolaitokset eivät siis ole mahdollisia.

Tiukat määräykset lämpötilalle ja päästöille

Polttoprosessille on asetettu tiukat lämpötilavaatimukset: vähintään 2 sekuntia 850 OC lämpötilassa tai 0,2 sekuntia 1100 oC lämpötilassa.  Laitoksessa tulee olla lisäpoltin, jolla varmistetaan, että lämpötilavaatimukset täyttyvät keskeytyksettä. Lämpötilamittaukset on tallennettava automaattisesti.

Polttoprosessin päästöille on säädetty tiukat raja-arvot rikkidioksidille (50 mh/Nm3), typen oksideille oksideille (200 mg NO2/m3) ja hiukkasille (10 mg/Nm3), joita maatilan polttolaitoksen savukaasuista on mitattava vähintään vuosittain. Lisäksi polttolaitoksessa on oltava automaattinen polttoaineenhallintajärjestelmä, jolla lanta siirretään polttokammioon.  Polttolaitoksille on asetettu myös yleisiä vaatimuksia, jotka koskevat muun muassa lannan varastointia ja varastointipaikalla syntyvän jäteveden käsittelyä.

Maatiloilla toimivien lantaa polttoaineena  käyttävien polttolaitosten eläinsivutuoteasetuksen mukainen valvonta tulee kuulumaan kunnaneläinlääkäreille.  Laitokselta vaaditaan viranomaisen hyväksyntää, joka edellyttää vähintään kahta tarkastuskäyntiä. Lisäksi vaatimusten täyttyminen tarkistetaan vuosittain. Maatilan polttolaitos sisältyy myös ympäristönsuojelulain mukaiseen maatilan ympäristölupaan, jonka valvonta kuuluu  ELY-keskuksen ympäristöviranomaisille.

Muutos koskee vain siipikarjan lantaa

Uudet säännökset koskevat ainoastaan siipikarjan lannan käyttöä polttoaineena. Siipikarjan lannan polttoainekäyttöä koskevan asetusmuutoksen yhteydessä muuttuvat myös vaatimukset, jotka koskevat eläinrasvojen polttoa polttoaineena kiinteästi asennetuissa polttomoottoreissa.

Tällä hetkellä uudet säädökset koskevat ainoastaan siipikarjan lannan polttoainekäyttöä. Muiden eläinlajien lannan polttoon sovelletaan edelleen jätteenpolttoasetusta. Komissio on valmis laajentamaan uudet säädökset  koskemaan myös muiden eläinlajien mukaan lukien hevosen lannan polttoainekäyttöä, kun käytettävissä on riittävästi tutkimustuloksia, jotka osoittavat muiden eläinläjien lannan polttoainekäytön olevan ympäristön kannalta riittävän turvallista.

Siipikarjan lannan ja eläinrasvojen polttoa koskeva komission asetus (EU) N:o 592/2014

Lisätietoja:
Kirsti Huovinen, maa- ja metsätalousministeriö, p.  040 5022917, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Ari Seppänen, ympäristöministeriö, p.  040 5487275, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Yksinkertaistamisen vaikeus - Seminaarissa aiheena EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus

”Byrokratiaa ja monimutkaisuutta ei voida välttää EU-päätöksenteossa. Hallinnollinen taakka ei johdu yksinomaan komissiosta vaan koko EU:n päätöksentekojärjestelmä vaikuttaa siihen”, totesi Euroopan komission maatalouspääosaston uusi varapääjohtaja Joost Korte muutama viikko sitten CAP-seminaarissa. Korte oli kutsuttu Suomeen maa- ja metsätalousministeriön vieraaksi tutustumaan suomalaiseen maatalouteen ja maataloushallintoon sekä keskustelemaan yhteisen maatalouspolitiikan toimeenpanosta. Matka Suomeen oli hänen ensimmäinen uudessa virassaan.


Valtiosihteeri Risto Artjoki pitää paneelikeskustelua.

Maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen on ollut uudistuksen tavoitteena. Asia ei ole helppo unionissa, johon kuuluu 28 luonnonolosuhteiltaan ja hallinnolliselta kulttuuriltaan erilaista jäsenmaata. Näiden maiden kantoja ja kansalaisten mielipiteitä yritetään sovittaa yhteen EU-koneistossa toimivaksi kokonaisuudeksi. Kompromissit ja poikkeukset monimutkaistavat asioita väkisin.

Parlamenttiko syypää?

Ainoa suorilla vaaleilla valittu EU:n toimielin, parlamentti, on yhä vahvemmin mukana päätöksenteossa ja maatalouspolitiikan uudistuksessa ensi kertaa täysivertaisena lainsäätäjänä. Seminaarissa puhunut professori Jyrki Niemi korostikin, että uudistuksen valmistelu kesti tällä kertaa normaalia pidempään juuri parlamentin takia. Toki on muiste

ttava, että parlamentin mukaanotto lisäsi päätöksenteon demokraattisuutta.

MTK:n puolesta puheenvuoron esittänyt lakimies Marica Twerin suhtautui kriittisemmin maatalouspolitiikan hallinnolliseen taakkaan. Koko yksinkertaistaminen on viljelijöiden mielestä unohdettu. Twerinin mukaan erityisesti komissiossa valmisteilla olevat, niin kutsutut delegoidut säädökset aiheuttavat lisää tarpeetonta hallinnollista taakkaa. Näiden alempiasteisten säädösten tarkoitus on auttaa politiikan toimeenpanossa ja ne eivät saa mennä CAP:n poliittisen sovun yli.
Varapääjohtaja Korte lupasi, että komissio pohtii vielä tarkkaan delegoituja säädöksiä, jotta esimerkiksi sanktiot olisivat kohtuullisia. Korten mukaan komission valmistelu on loppusuoralla ja säädökset julkaistaan maaliskuun alussa.

Toimeenpano alkamassa

Seminaarin sanoma ei ollut pelkästään synkkä. Varapääjohtaja Korte uskoi maatalouspolitiikan uudistuksen lisäävän sen hyväksyttävyyttä veronmaksajien keskuudessa. Hän muistutti myös, että jäsenmailla on paljon valtaa vaikuttaa politiikan toimeenpanoon niin, että se sopii kunkin maan tarpeisiin. Korten mukaan CAP:n tarkoitus on turvata EU:n maataloussektorin kilpailukyky yhä kovenevassa globaalissa kilpailussa. Vientituistaan ja maailmanmarkkinoita vääristävästä kauppa- ja maatalouspolitiikasta mollattu EU ei myös ole enää mikään silmätikku kansainvälisen kauppajärjestön kokouksissa.
Seminaarin puhujat yhteiskuvassa.


Tilaisuudessa puheenvuoron käyttänyt maa- ja metsätalousministeriön maatalousneuvos Kari Valonen totesi, että suomalaisen maataloushallinnon tavoitteena on pitää politiikan uudistuksen hallinnollinen taakka kurissa. CAP:n tavoitteet Suomessa ovat vastaisuudessakin monimuotoisen maataloustuotannon ylläpitäminen koko maassa, maaseutualueiden elinvoimaisuuden takaaminen sekä ympäristön suojelu ja kestävä käyttö. Toimeenpanon valmistelu on jo hyvässä vauhdissa, jotta ensi vuoden alussa kaikki on valmiina.

Teksti ja kuvat:
Sanna-Helena Rantala, ylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö

perjantai 14. helmikuuta 2014

Muuntogeenisen 1507-maissin viljelyhakemus palautui komission päätettäväksi

Muuntogeenisen 1507-maissin viljelyluvan käsittely EU:ssa on ollut mutkikas ja eripurainen prosessi. Suomi ja useat muut jäsenmaat toivoivat tällä viikolla, että seuraavaksi jatketaan kansalliset GM-viljelykiellot mahdollistavan ehdotuksen käsittelyä.

EU-tuomioistuin antoi komissiolle syyskuussa 2013 langettavan päätöksen viivyttelystä 1507 -maissia koskevan viljelyhakemuksen käsittelyssä. Niinpä komissio antoi viime joulukuussa neuvostolle päätösehdotuksen sallia muuntogeenisen maissin 1507 viljely EU:n alueella. Esitys pohjasi vuosien takaiseen ehdotuksen, jota oli käsitelty tuloksetta jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa. 
Kolmen kuukauden määräaika ehdotuksen käsittelylle neuvostossa päättyi viime keskiviikkona. Ellei neuvosto määräenemmistöllä vastustaisi komission ehdotusta, voisi komissio saattaa päätöksen voimaan esityksensä mukaisesti.

Maissin 1507 päätösehdotusta käsiteltiin EU:n yleisten asioiden neuvostossa viime tiistaina. Ehdotuksesta käytiin vilkas keskustelu. Yleisten asioiden neuvosto ei kuitenkaan äänestänyt ehdotuksesta, joskin puheenjohtaja kartoitti jäsenvaltioiden kannat esitettyjen puheenvuorojen yhteydessä. Suomea kokouksessa edusti Eurooppaministeri Alexander Stubb.

Koska neuvosto ei antanut ehdotuksesta lausuntoa, palautui se komissiolle päätettäväksi.

Suomen kanta perustuu lakiin ja riskinarviointiin

Jäsenvaltioiden suhtautuminen päätösehdotukseen oli suurelta osin kielteistä ja yleisemmin syyksi esitettiin poliittisia syitä ja Euroopan parlamentin vaalien läheisyyttä. Suomi kuitenkin kannatti muutaman muun jäsenvaltion kanssa ehdotusta. Suomen kannan muodostaminen tehdään aina tapauskohtaisesti ja se perustuu kahteen perusasiaan – olemassa olevan lainsäädännön kunnioittamiseen sekä tieteelliseen riskinarviointiin.

Riskinarvioinnista vastaava Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on antanut kaikkiaan kuusi myönteistä lausuntoa maissista 1507 todeten maissin olevan ihmisille, eläimille ja ympäristölle yhtä turvallinen kuin perinteinen maissi. Päätösehdotuksessa oli huomioitu lainsäädännön edellyttämät muut seikat, kuten seuranta- ja raportointivelvollisuus sekä asianmukaiset riskinhallintatoimet tahattoman leviämisen estämiseksi. Lupa on voimassa kymmenen vuotta kerrallaan. Kyseiselle maissille ei siis ole viljelylupaa EU:ssa, mutta sitä on luvallista tuoda EU:n alueelle prosessoitavaksi sekä käytettäväksi elintarvikkeena ja rehuna.

Kansallisia GM-viljelykieltoja toivotaan käsittelyyn

Yleisten asioiden neuvostossa käytetyissä puheenvuoroissa nousi esille jäsenvaltioiden toive jatkaa keskusteluja kaksi vuotta avoimena olleesta komission ehdotuksesta kansallisten viljelykieltojen mahdollistamiseksi. Ehdotus koskee direktiivin 2001/18/EY muuttamista niin, että jäsenvaltioille annettaisiin entistä enemmän mahdollisuuksia rajoittaa tai kieltää muuntogeenisten kasvien viljely alueellaan. 

Suomi on suhtautunut myönteisesti ehdotukseen ja esitti yleisten asioiden neuvostossa sen käsittelyn jatkamista mitä pikimmin.

Teksti: Leena Mannonen, kaupallinen neuvos
Kuva: Kati Leppälahti

Linkkejä:Kansalaisille suunnattu yhteenveto komission viljelyvapausehdotuksesta (englanniksi) http://ec.europa.eu/food/food/biotechnology/docs/gmo_cultivation_citizen_sum_en.pdf
Komission geenitekniikkaa käsittelevä sivusto http://ec.europa.eu/food/food/biotechnology/index_en.htm