Näytetään tekstit, joissa on tunniste raaka-aineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raaka-aineet. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. maaliskuuta 2014

Hyvä kouluruoka – paremmat oppimistulokset!

Ammattikeittiöosaajat ry:n kouluruokadiplomimalli kannustaa ruokailutilanteen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. ”Kouluruokailu on mediaseksikäs aihe, mutta usein eriskummallisella tavalla. Sen sijaan, että meillä on ikään kuin ”kansallinen lupa” valittaa kouluruoasta, voisimme keskittyä sen kehittämiseen rakentavassa hengessä. Keskimäärin suomalainen kouluruoka on hyvää ja ravitsevaa ja monen lapsen päivän ainut lämmin ateria”, muistuttaa toiminnanjohtaja Marjut Huhtala.

Suomalainen kouluruokailu hakee vertaistaan maailmalla. Päivittäin sadat tuhannet suomalaiset lapset ja nuoret nauttivat maksuttoman kouluaterian.  Useille koululaisille tämä on päivän ainut lämmin ateria. Toimivassa kouluruokailussa noudatetaan paitsi kansallisia ravitsemussuosituksia, myös kestävää ruokakulttuuria ja sujuvia käytöstapoja. Siten hyvin järjestetty kouluruokailu tukee koulun muuta opetus- ja sivistystoimintaa.

Kouluruokailu saa liian paljon asiatonta kritiikkiä. Tämän johdosta kaikki toimenpiteet kouluruokailun imagon nostattamiseksi ovat tarpeellisia.

– Maine kirkastuu, kun ruoka valmistetaan ammattiylpeydellä, kun lapset ja nuoret saadaan ymmärtämään ruokailun merkitys terveytensä ja oppimisen tukijana ja kun kunnalliset päättäjät sitoutuvat antamaan riittävästi resursseja kouluruokailun laadukkaaseen toteuttamiseen.

– Mutta enemmän kuin fraasien hokemista, tarvitsemme todellisia liikahduksia asenteissa ja ymmärrystä kouluruoan valmistusprosessista. Ammattikeittiöiden toimintatavat, valmistustekniikat ja hygienian taso ovat huippuluokkaa ja tiukallakin budjetilla hankitut raaka-aineet laadukkaita, painottaa Huhtala.

Diplomimalli testaa kouluruokailun monta ulottuvuutta

Ammattikeittiöosaajat ry on laatinut vuosien 2012–2013 aikana valtakunnallisen Kouluruokadiplomi-mallin maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun rahoittamana.

Diplomin läpäisevissä kouluissa huolehditaan kasvatuksellisesti, ravitsemuksellisesti ja ekologisesti kestävästä kouluruokailusta. Kouluruokadiplomin saadakseen koulun on täytettävä diplomihakemuksen 45-kohtaisesta kysymyspatteristosta 85 % oikein.

Diplomia ei voi hakea yksin koulun tai kunnan ruokapalvelu, vaan kysymyssarjan avulla sitoutetaan koulujen henkilöstö rehtoria myöten miettimään kouluruokailun hyviä käytänteitä. Parhaimmillaan kouluruokadiplomi synnyttää kouluissa ”joukkohengen” kouluruokailun edelleen kehittämiseksi ja poikii uusia hyviä ruokailukäytänteitä.

– Antoisinta hankkeessa on ollut huomata kuinka sitoutuneesti ja kunnianhimoisesti koulut ovat lähteneet hakemaan diplomia. Diplomin kysymyspatteristoon on suhtauduttu vakavasti ja kouluruokailuun liittyviä kehittämistoimia on jo käynnistetty. Erityisesti rehtorit ovat avainasemassa ruokailutilanteen kehittämisessä: sellainen on kouluruokailutilanne, millainen on rehtorin asenne ruokaa ja sen tekijöitä kohtaan, kiteyttää Huhtala. 

Kouluruokadiplomi -hankkeelle Vuoden Ravitsemusteko-tunnustus

Kouluruokadiplomi-käytäntö sai Vuoden 2013 Ravitsemusteko -tunnustuksen. Tunnustuksen myönsi Ravitsemusterapeuttien yhdistys (RTY) ry Valtakunnallisilla koulutuspäivillään lokakuussa. Tunnustus perusteltiin Kouluruokadiplomin tavoitteella juurruttaa kouluruokailusuositukset koulujen ruokalistoille ja yhtenäistää koulujen hyvät käytänteet ruokailutilanteessa. 

Kouluruokadiplomi.fi-sivusto

Ensimmäiset Kouluruokadiplomit olivat haettavissa helmikuussa 2013 ja tähän mennessä diplomin on ansainnut yli 80 koulua. Kouluruokadiplomia haetaan sivustolta kouluruokadiplomi.fi, josta löytyy kysymysten lisäksi taustatietoa kouluruokailusta.  Kysymyspatteristo on ruotsinnettu, samoin diplomin keskeiset hakuperiaatteet.
– Kouluruokailu on muutakin kuin vatsan täytettä. Parhaimmillaan suomalainen kouluruokailu ehkäisee nuorten ravitsemuksellista epätasa-arvoa ja opettaa noudattamaan monipuolisia ruokailutottumuksia aikuisenakin, iloitsee toiminnanjohtaja Marjut Huhtala. Työ Kouluruokadiplomin kanssa jatkuu edelleen maa- ja metsätalousministeriön rahoittamana.


Lisätietoja:
Marjut Huhtala, toiminnanjohtaja, Ammattikeittiöosaajat ry, marjut.huhtala@amko.fi

www.amko.fi
www.kouluruokadiplomi.fi

teksti: Marjut Huhtala (Ammattikeittiöosaajat ry) ja Saara Pietilä (mmm)
kuvat: Tomi Setälä ja Ammattikeittiöosaajat ry:n kuvapankki

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Pienuus on Suomen vahvuus ruuan jäljitettävyystyössä

Pitkät, maiden ja maanosien rajojen ylittävät ruuan tuotantoketjut vaikeuttavat elintarvikkeiden alkuperän selvittämistä. Farmarissa Luonnonvarat-osastolla keskusteltiin lauantaina ruuan jäljitettävyydestä ja alkuperästä.
Suomessa kuluttajilla ja tuottajilla on yhteinen tahto saada
tieto siitä, mistä ruoka tulee, totesivat asiantuntijat.

Paljon on tehtävää ruuan alkuperätyössä, toteaa europarlamentaarikko Nils Torvalds. – Mielestäni kuluttajan pitäisi saada tietää elintarvikkeista niiden raaka-aineiden alkuperä ja esimerkiksi myös tuotantotapa ja kaikki raaka-aineet.

Samaa mieltä on Maataloustuottajain Keskusliiton erityisasiantuntija Paula Viertola. Hän lisää, että kuluttajan oikeuden lisäksi myös suomalaisilla tuottajille on halu saada tieto kuluttajille.

Eläintautien torjuntayhdistyksen ETT ry:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi vertaa Suomen tilannetta Euroopan suurten maatalousmaiden lihantuotantotapaan: - Tuotanto on usein hajallaan niin, että lihaeläimen kasvatusmaa voi olla toinen kuin maa, jossa se teurastetaan. Suomessa tilanne on täysin toinen.

Koko EU:n alueella on lainsäädäntöön kirjattu vaatimus siitä, että ruuan alkuperää on tunnettava ”yksi askel taakse, yksi eteen” –periaatteella. Ylitarkastaja Petri Koskela maa- ja metsätalousministeriöstä painottaa, että hallinto tukee rahoittamalla jäljitettävyystyötä, mutta kehityshankkeet ovat elinkeinosta lähteviä. Näin on ollut koko Suomen EU-jäsenyyden ajan.

Pienuus on Suomen ehdoton vahvuus jäljitettävyystyössä. Vaikka aina on parantamistakin, on jo tullut vahvasti osoitettua, että kun kaikki ruokaketjun toimijat tuntevat toisensa, yhteistyö toimii.

Teksti ja kuva Kati Leppälahti