perjantai 7. maaliskuuta 2014

Luomu on kuluttajan valinta

Saksassa luomun kysyntä on paljon suurempaa kuin meillä. Olemme kuitenkin selvästi menossa samaan suuntaan. Meillä tarjontaa pitää lisätä, jotta kuluttajien toiveisiin voidaan vastata.  Saksassa on jo esimerkiksi luomumajoitusvaihtoehtoja sekä luomumarketteja ja -ravintoloita.

Hyvät unet luomuhotellissa

Bio hotels -ketjuun kuuluva Hörger Biohotel Tafernwirtschaft tarjosi maittavat unet helmikuun alkupuolella lähellä Müncheniä. Parinsadan asukkaan kylässä oleva maatila on kasvanut pikkuhiljaa majoituspaikaksi.

Majoitustilat ovat uudessa, pääosin puusta tehdyssä modernissa rakennuksessa. Sisustus on selkeä ja yksinkertainen. Takaovi johtaa suoraan omenatarhaan, jonne on kylvetty aluskasveiksi erilaisia niittykasveja. Puiset huonekalut ovat paikalliselta valmistajalta. Hotellin lämpö tulee biokaasulaitokselta ja sähkö suurimmaksi osaksi aurinkopaneeleista.

Uudisrakennuksen eleetöntä tyylikkyyttä

Kaikki tarpeellinen löytyi

Ruoka tehdään alusta alkaen itse. Kaikki tarjottava ruoka ja juoma on luonnonmukaisesti tuotettua, lukuun ottamatta yhtä paikallista tavanomaista olutta. Eläimet ostetaan elävinä ja teurastetaan omassa teurastamossa, jossa tehdään myös maistuvat makkarat.

Omista omenoista tehdään mehua, pelloilta ja puutarhasta paljon muita ruokatarpeita. Vain kalaa on vaikea saada, vaikka lähistöllä on yksi luomukalankasvattajakin. Raaka-aineet hankitaan lähistöltä, sillä alueen viljelijöitä halutaan tukea.  Kaikista pääruoka-aineista on ruokalistalla kerrottu tuottajan nimi.

Luomuvälipala

Luomumarketketju

Nürnbergissä on yli kahdenkymmenen myymälän Ebl naturkost -luomumarketketju. Alkunsa se on saanut yksittäisestä maatilakaupasta. Ketjulla on myös tukkukauppaa ja tuontia. Kaupalla on hyvät suhteet alueen viljelijöihin, joilta saadaan myyntiin vihanneksia, mehuja, munia ja muita tuoretuotteita.

Hedelmät ja vihannekset ovat tuoreita. Myymälöiden ja niiden yhteydessä olevien kahviloiden leivät ja muut leivonnaiset hankitaan viideltä lähileipomolta. Kaupalla on oma teurastamo, joka valmistaa erilaisia lihatuotteita. Teurastajan kuva ja tiedot teurastamosta ovat lihatiskin vieressä.

Tiedot tuotteiden alkuperästä ovat tärkeitä

Kaupassa viljelijöiden tiedot ovat selvästi näkyvillä. Esimerkiksi kananmunantuottajista kerrotaan tila ja osoite sekä se, kuinka monta kanaa kenelläkin on. Kauppaketju järjestää avointen ovien päiviä, joihin viljelijöitä tulee kanoineen kertomaan tuotannostaan.

Luomumarketissa kerrotaan munien alkuperästä

Tarjolla on paljon luomuerikoistuotteita, kuten alppimaitoa, ei-hybridilajikkeista tehtyä porkkanamehua ja sarvellisten lehmien maitoa. Spelttileipää ja varsinkin emmervehnää myydään paljon. Mehujen ja maidon paras pakkausmateriaali on lasipullo. Luomukaupan asiakkaina on paljon nuoria kasvissyöjiä. Oman alueen tuotteet ovat niin suosittuja, ettei tuotanto vastaa kysyntää. Alueen tuotteet onkin merkitty selvästi.

Oman alueen tuotteilla on kova kysyntä

100 % luomua ravintolassa

Nürnbergissä aloitti kolme ja puoli vuotta sitten ravintola Wittmanns, jossa ruoka ja juoma ovat sataprosenttisesti luomua, shampanjasta alkaen. Asiakkaista viidesosa on kanta-asiakkaista. Ravintola on auki vain illallisaikaan ja tilauksesta. Paikat on syytä varata ennakkoon.

Ravintoloitsijan haasteena on toimeentulo. Hänelle on tärkeää, että tavarantoimittajat saavat oikeudenmukaisen hinnan tuotteistaan. Kaikki raaka-aineet hankitaan sadan kilometrin säteeltä. Tavarantoimitukset suunnitellaan hyvissä ajoin yhdessä viljelijöiden kanssa. Ravintoloitsija hakee silloin tällöin tuotteet viljelijältä, jolloin hän samalla neuvottelee seuraavan vuoden toimituksista. On taito valmistaa ruoka kulloinkin saatavilla olevista raaka-aineista.

Ravintolassa on 43 asiakaspaikkaan ja sen liikevaihto on 200 000 – 250 000 euroa, vaikka sijainti ei ole kovin hyvä. Asiakkaat löytävät kuitenkin erikoisravintolan. Asiakkaat ovat hyvin toimeentulevia ja koulutuettuja, ja he arvostavat elämän laatua. Osalle asiakkaista laatu on tärkeää, osalle ruokajärjestelmän kestävä toimintamalli. Ravintola haluaa tarjota parhaista raaka-aineista parasta ruokaa.

On mahdollista tarjota ruoat ja juomat sataprosenttisena luomuna




Teksti ja kuvat: Leena Seppä, maatalousylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö









1 kommentti: