maanantai 15. syyskuuta 2014

RUOKA&MATKAILU-strategia tekeillä

Ruoan merkitys matkailuelämyksessä kasvaa nopeasti. Ruoan kytkeminen paikallisiin tuottajiin, tarinoihin ja paikalliskulttuuriin tuo osaltaan mielenkiintoa matkakohteeseen ja vahvistaa kohteen profilointia. Nämä asiat auttavat myös matkailumarkkinoinnissa.

Suomen matkailun kilpailukyvyn vahvistamiseksi maa- ja metsätalousministeriö, Matkailun edistämiskeskus ja HAAGA-HELIA ovat käynnistäneet hankkeen, jonka tavoitteena on tuottaa Suomelle RUOKA&MATKAILU-strategia.

Suomen RUOKA&MATKAILU-strategian koordinaattoreita ja toteuttajia ovat
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Kristiina Havas ja Kristiina Jaakonaho.

Lehtori, FM Kristiina Havas ja lehtori, ETM Kristiina Jaakonaho olivat toteuttamassa myös RUOKA&MATKAILU-hankkeen ensimmäistä vaihetta, joka päättyi joulukuussa 2013.

– RUOKA&MATKAILU-strategiaa tarvitaan, jotta erilaisilla ruokaan ja matkailuun liittyvillä hankkeilla ja toimijoilla olisi yhteinen päämäärä. Strategia tuo toimintaan koordinaatiota. Toimenpiteillä lisätään vaikuttavuutta niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti Suomen ruokamatkailun kehittämiseksi, projektipäällikkö Kristiina Havas HAAGA-HELIAsta kertoo.

– RUOKA&MATKAILU-hankkeen ensimmäinen vaihe osoitti, että kehitystyölle on edelleen tarvetta. Toimenpiteet ovat oleellisia Suomen matkailun kilpailukyvyn vahvistamiseksi, Havas painottaa.

Strategiatyö tukee matkailustrategian lisäksi erityisesti hallituksen lähiruokaohjelman tavoitteiden saavuttamista.

Lähiruokaohjelmaan on vuoden 2020 tavoitetilaksi kirjattu: "lähiruoka on osa laadukasta matkailutuotetta, tuo lisäarvoa ja kannattavuutta maakuntien ruoka- ja matkailualan toimijoille ja lisää Suomen houkuttelevuutta matkakohteena".

Lähiruokaohjelmassa on kirjattu myös lukuisia teemaan liittyviä kehittämistoimia, joiden yhteen suuntaan saattamiseen nyt aloitettava strategiatyö on rakennettu.

Strategiatyö käynnistyi toukokuussa ja tavoitteena on saada työ päätökseen vuoden 2014 loppuun mennessä. Tämän jälkeen alkaa sovittujen toimenpiteiden jalkauttaminen.

Lisätietoja: www.ruokajamatkailu.fi  

Teksti: projektipäälliköt Kristiina Havas ja Elisa Aunola, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
Kuva: Tommi Lalu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti